Equestrian Stockholm

Wednesday, January 28, 2015

My warm up


Ajattelin kertoa miten itse verryttelen kisoissa mun hevosia. Niin kuin kerroin niin pyrin aina olemaan systemaattinen. Ennen verryttelyä suunnittelen sitä, mietin mitkä ovat hevoseni heikkoudet ja vahvuudet ja mihin minun kannattaa keskittyä. Verryttely pitää muokata hevosen mukaisesti ja sen tarpeiten mukaan. Vanha hevonen tarvii vähän enemmän alkuverkkaa kun taas nuori hevonen ei ehkä jaksa niin paljon joten hypätään vähän vähemmän mutta sileellä työstetään niin että se liikkuu rennosti ja luottavaisesti.


Yleensä kiipeän selkään 16 ratsukkoa ennen minua. Kävelytän hevosta selästä kunnes minuun on 13 ratsukkoa, aloitan silloin ravaamalla ja kun hevonen tuntuu hyvältä nostan laukan. Rupean hyppäämään normaalisti n. 7-8 ennen minua.  Verryttely riippuu hevosesta, jos se on kuuma yritän saada sitä rennoksi ja kuuliaksi jos laiska niin yritän motivoida sitä. Kun pidän taukoa tai annan hevosen huilata käyn aina radan läpi päässäni ja teen suunnitelmaa.

Hyppään yleensä ristikkoa n. 3-4 kertaa ennen kun siirryn pystylle. Hyppään aina pystyä melko isoksi ennen ku siirryn okserille mistä aloitan pienellä okserilla ja rakennan siitä pikkuhiljaa isomman. En yleensä hyppää mitään jättiesteitä vaan tärkeintä on hyvä itseluottamus ja varmuus omaan tekemiseen. Tärkeimmät treenit tehdään kotona.

Viimeinen hyppy on yleensä pysty, se hypätään just ennen kun menen radalle jotta ei tulisi liian pitkä tauko ennen kun aloittaa radan. Meen yleensä portille niin että ehdin katsoa yhden ja samalla käydä läpi rata päässäni.

Kohta päästään taas tositoimiin kun lähdetään Bordeauxhon Onnin ja Vaillantin kanssa, odotan sitä innolla!

//Jessi




Onni at Helsinki Horse Show.



Love this feeling, when I'm just about to go in!




Inspired by my previous blog I thought I would tell you how I warm up my horses on shows. 
As I told I tend to try to keep the warm up systematic. I usually plan my warm up before I get up on the horseback, I take in consider my horse's strength and weaknesses, and the course a head. This way I know what to focus on. The warm up needs to be thought out for all horses individually, an older horse might need more basic warm up and a young horse might not have the strength to jump so much and needs more breaks, focusing on that it is relaxed and confident.

I usually  get up on the horse 16 riders before me. I walk the horse until 13 before me and then start trotting, when the horse is warm enough I start cantering. I do this basic warm up until the horse feels good and I can start to jump. This is usually 7-8 riders before me.

The warm up depends on the horse, if it is a hot horse i try to make it relaxed and get a good rideability if it is a lazy horse I try to motivate it to be quicker and eager.

I always try to build the horses confidence and our teamwork, I try in the warm up to strengthen the weaknesses and make the horse confident before going in to the course. 
I usually start with a cross which I jump 3-4 times before going to the vertical. I build the vertical a bit higher before going to a small oxer. I usually don't jump big in the warm up, for me having a good balance and good confidence is more important. The most important training is done at home anyways.

The last jump is always a vertical, this I jump just before I go in to the ring. I usually go to the gate so that I have time to see one before me and go trough the course in my head before riding in to the ring.

Soon we are of to Bordeaux with Onni and Vaillant, so exited, can't wait to get started again!

//Jessi



5 comments:

  1. mulla on jessica about sama systeemi :). Kiva postaus!

    ReplyDelete
  2. Moikka! Olis kiva saada sinulta postausta siitä miten hoidat hevoset kovan rasituksen jälkeen. Onko sulla käytössä savi, kylmäys, linimenttaatko yms? Kuinka pidät pois rasituksen aiheuttamat tulehdukset ym kun treenaatte aktiivisesti. Miten pidätte hevoset kunnossa koko kauden. Piikitetäänkö teillä hevosien niveliä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi. Hyvä idea! Oletko itse esteratsastaja? J

      Delete
  3. Juu kyllä olen =) Kiva jos postailisit aiheesta =)

    ReplyDelete