Equestrian Stockholm

Monday, September 19, 2016

Get your horse calm by using a hoof pick!

Olimme ensimmäisissä hallikisoissa viikonloppuna. Tulokset olivat vähän niin ja näin. Vähän liika puomeja ja hermostuneita hevosia mutta kyllä se tästä alkaa rullaamaan. Valtaosa hevosistani ei ollut kilpaillut pitkään aikaan joten se kin vaikkuttaa.

Tein teille lyhyen videon jossa myös kerron pienen vinkin miten rauhoittaa hermostunutta nuorta hevosta. Nyt kun istun täällä kirjottamassa koneen äärellä se tuntuu jotenkin hassulta sillä juuri kyseiseltä hevoselta tipuin kilpailuissa juuri kun olin nousemassa satulaan. Eli minun kuvittelemani Moty Roberts taitoni eivät ollet ihan parhaimillaan juuri silloin. Tulin hevosen luokse ehkä liian äkkinäisesti sillä minulla oli vähän kiire ja silloin hevonen panikoi ja ei antanut minun päästä selkään. Lopulta kuitenkin pääsin selkään. No, tällaista voi sattua ja tie on pitkä saada jotkut nuoret hevoset ihan rauhallisiksi mutta videossa kuitenkin yksi pieni keino joka on auttanut minua sillä hevosella.

//Jessi

ps. Alempana näette myös videon Copernicasta eli "Sammy".








This is my finger after falling of.


Me on the way to the show on sathurday in my favorite beanie from gina tricot and a bomber jacket from Zara. 


Ronja having the time of her life... Playing with sand and a doll :D



We where at the first indoor show in Ypäjä last weekend. The results where a bit this and that. A bit too many poles and tense horses but I'm shore it will be good as we go along. Some of the horses hadn't been to a show in a while so that also plays a role.

I did a short video where a have a little tip for you. I´m explaining how a hoof pick can help you calm your horse if you happened to have a little bit stressed out young horse for example. I use the hoof pick when I'm down beside the horse and when i ride. And even if I speak Finnish in the video it is easy for you to understand because I show you what I do. As I sit here in front of my computer writing, it feels a bit funny because on the show I fell of the horse in question when I was trying to climb up in the saddle. So my Monty Roberts skills where not that good at the time. In the end I of course managed to sit on the horse. But some times it takes a long time to gain the young horses trust and we are just beginning :).

//Jessi

Copernican at the show:

3 comments:

  1. Moi!
    Kiinnitin huomiota maneesissa olleeseen kastelulaitteeseen. Minkä merkkinen se on ja mistä on hommattu? Toimiiko hyvin? :)

    ReplyDelete
  2. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete