Equestrian Stockholm

Monday, July 25, 2016

Let's go to the beach!

Terve kaikki. Meillä on ehtinyt olla vähän lomaa. Oltiin purjehtimassa perheen kanssa ja olemme myös ehtineet tavata paljon kavereita. Elämästä pitää välillä muistaa nauttia eikä aina vaan tehdä töitä. Hevosten kanssa käy helposti kyllä sillä lailla että ei ole lomaa eikä vuorokauden tunnit tunnu riittävän. Varmaan kaikki heppa ihmiset tietävät tämän tunteen :). Mutta nyt kuitenkin oli niin ihanaa että löytyi sitä aikaa ja keli on ollut ihan top!! Tulevalla viikonloppuna olemme kilpailuissa Hangossa. Se on niin kiva kilpailu ja en ole ollut sielä moneen vuoteen kun asuin ulkomailla niin kauan ja jotenkin se jäi hyppäämättä viimevuonna. Ke ja to otan kaikki nuoret hevoset mukaan ja pe-su on Callen ja Copernican vuoro kilpailla. Silloin on ehkä aikaa mennä Ronjan ja Fillen kanssa rannalle leikkimään ja ulos syömään. Hangossa on ihania ravintoloita ja se on täydellinen kesä kaupunki minun mielestä! 
 Mitkä ovat teidän lempi kilpailut? Ja oletteko tulossa sinne hyppäämään? Minä haluaisin tavata lukioita enemmän ja ehkä saada ideoita teiltä niin tulkaa moikkaamaan Hangossa jos olette paikanpäällä! 


//Jessi

Ps. Joku kysyi blogissa jossain vaiheessa jos se minun entinen Sandro Girl nykyään on Katharina Offelillä ja kyllä on. En ole nyt seurannut miten on mennyt mutta toivottavasti hyvin. 





The new 7 years old mare after Singapore x Corland ready for fly attack...


Hello everybody. We have had time for some short vacation. We where sailing and even had time to see quite a lot of friends. You have to enjoy life and not just always work. I think everybody who owns horses know that there is hardly any time for vacation and the hours of the day don't even seem to be enough :). It was such a nice weather and we had a lot of fun. 
Next weekend we are going to a show in Hanko witch is the most southern city in Finland. It's a real nice show next to the beach and full of good restaurants. It's the perfect summer city. 
I dout that any of my English speaking readers are coming but if so then I would love to meet you there so come and say hello! 


//Jessi

Ps. Someone asked me a while ago here at the blog if it was my former horse (Sandro Girl) that Katharina Offel now is riding. Yes, it is. I sold it to Belgium and now it's at her place. 


Tired after training...




1 comment:

  1. Jag kommer troligen på lördag eller söndag och titta:)

    ReplyDelete