Equestrian Stockholm

Wednesday, February 18, 2015

Taking it out on a test ride...


Sometimes it can be very hard to give lessons...
No niin, nyt on vihdoin aikaa kirjoitella taas. Tulimme kotiin Ruotsista eilen ja en kerinnyt kirjoittaa blogia. Hepat matkustivat hyvin ja sai jopa matka seuraa Helenan hevosilta sillä niitten hevosautolla oli matkalla kotiin vähän teknisiä ongelmia ja joutuivat viemään sen huoltoon. Mutta kaikki pääsi hyvin perille ja ovat nauttineet tarhailemisesta ja rauhallisesta tallista.

Kisat meni kaikenkaikkinaan hyvin, Onni oli ihan stara ja sijoittui joka päivä ja finaalissa oli viides (140). Vaillant hyppäsi myös hyvin mutta GPssä tuli kaksi alas. Sillä lailla tällä kertaa. Laitan videot tänne myös.

Illalla kävin katsomassa kun Pether Markne piti este valmennusta Nissalassa. Se oli todella inspiroivaa. Lähdin ajamaan kotiin ja ainoa asia mikä oli minun mielessä oli että en malta odottaa seuraavaa päivää ja saada ratsastaa ja harjoitella kaikkea mitä tuli mieleen katsoessa valmennuksia.

Mikä inspiroi teidät eniten? Onko se hevoset, koti, lapset tai työ? Tai jotain ihan muuta? Välillä kun minulle tulee niitä hetkiä jolloin olen täynnä intoa niin mietin että tuleekohan kaikille sellainen fiilis vai onko olemassa ihmisiä jotka eivät ikinä löydä sitä inspiraatiota..?

"People inspire you,
or they drain you,
pick them wisely"

-Hans F Hansen


Hyvää yötä!

//Jessi






Okay, now I have time to write again. We came home from Sweden yesterday and I didńt have any time to write. The horses traveled well and even got some company from Helenas horses because her truck got some technical problems and had to be brought to the service place. But they all came home safely and have been enjoying the quiet stables and their paddocks. 

The show was good all in all... Onni was the star and was placed every day with a fifth place in the small GP (140). Vaillant also jumped good but had two down in the GP (155). Thats it this time. I've put the videos here for you to watch.

In the evening I went watching when Pether Markne had training at Nissala. It was very inspiring! When I drove home all I could think of was that I can't wait for it to be the next day and I can ride and train all new ideas I got by watching! 

What inspires you? Is it the horses, children, work or home? Or something totally different? Sometimes when I get these moments of being so eager and inspired I start wondering if everybody has that feeling sometimes or is there people that never get that feeling of being really inspired?



"People inspire you,
or they drain you,
pick them wisely"

-Hans F Hansen

Goodnight!

//Jessi









Pony love <3




Ronja taking the BMW on a test ride. 

7 comments:

  1. Inspiraationi lähde on sinä, koska elät unelmaelämääni ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, ihana kuulla! Uskoin että ihminen voi saavuttaa melkeen mitä vain jos vaan uskoo omaan juttuun ja tekee todella kovaa töitä sen eteen, elikkä kämpa på"!

      Delete
  2. Hauskaa nähdä sellaisia ratoja missä ratsastat vähän enemmän eteenpäin, ja Onni mun mielestäni kehittyny paljon! Tsemppiä jatkoon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Joo siitä tulee vielä kunnon stara!

      Delete
  3. Minulle tulee ainakin sellaisia inspiraatio piikkejä. Toisinaan ei aina jaksa, eikä huvita ratsastaa, mutta hyvän valmennuksen jälkeen tai kisavideoita/ valmennuksia tmv. katsellessa pursuaa uutta intoa ja haluaa kokeilla uusia juttuja oman hevosen kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo se on hyvä muistaa mistä sitä inspiraatiota saa että sitten kun sitä puuttuu niin tietää mistä sitä voi hakea ;) -J

      Delete