Oli sunnuntai iltapäivä. Karsinan ulkopuolella oli iso joukko ihmisiä. Me naurettiin ja oltiin iloisia ihan kuin huolia ei olisi olemassakaan.
Vaillant oli just sijoittunut viidenneksi Tallinnan pääluokassa. Palkintojenjaon jälkeen kuin Vaillant oli hoidettu ja pussailtu olimme menossa isolla suomalaisella porukalla syömään ravintolaan vielä ennen kuin laiva lähtisi takaisin Helsinkiin.
Silloin huomasin että Vaillantin hännästä oli irronnut aika paljon jouhia jotka olivat kiinni seinällä. Otin ne laukkuuni ja vitsailin muille että voin vaikka letittää niitä kun on tylsää matkalla. En tiedä edes miksi otin niitä, ja se vitsi ei ainakaan ollut niin hauska :D. Mutta loppujen lopuksi se oli osoittautui hyväksi ideaksi.
Monta kuukautta Vaillantin poismenon jälkeen löysin jouhet laukustani jota en ollut käyttänyt pitkään aikaan ja tiesin heti mitä halusin tehdä.
Jouhikorut nannasalmi tekevät ihania koruja hevosten jouhista. Ette ymmärrä miten onnelinen olin kun löysin ne jouhet! Helsinki horse shown aikana kävin niillä ja sain sitten äidiltäni tämän korun lahjaksi.
En usko että mikään koru merkitsee niin paljon minulle kuin tämä! Suosittelen lämpimästi!
Vaillant on paikka minun sydämmessä aina mutta tulen niin hyvälle tuulelle kun näen tämän ihanan korun!
Hyvää maanantiata kaikille lukioille!
It was a Sunday evening. We where a bunch of happy people laughing and smiling like there would be no care in the world. Valliant had just became 5th in the Tallin grand prix. After the price giving and after we groomed, kissed Vaillant we wanted to go out for dinner with the whole Finnish team before the ferry left back to Helsinki.
That was when I noticed that Vaillant had rubbed of a large peace of he's tale on the box wall. I took it in my purse and laught with my friends and told them that when there was nothing else to do I could always start braiding the hairs on the way. Now when I think about it I have no idea why I took the hairs, and the joke was for shore not that funny :D. But it turned out to be a super idea.
Many months after Vallants death I found the hairs in the purse I hadn't ben using sins and I knew straight away what to do with them.
Jouhikoru nannasalmi does so nice and good looking jewelry from the tail of the horses. You can´t imagine how happy I was that I still had them and it was so bizarre that I actually took them! When there was the big international show at Helsinki I took the hairs to nannasalmi and my mum bought the bracelet for me as a present.
I don't think any jewelry means this much to me as this one dose! I can warmly recommend that you get your own!
Valliant has a place in my heart for ever but it makes me so happy to see this bracelet on my arm.
Have a good monday everyone!
Aivan ihana.
ReplyDeleteMä sain lahjaksi sellaisen missä on letitettynä mun kahden hevosen jouhia.
Sun treenivideot on huippuja :) Saisiko pyytää niitä lisää; esim jatkoa sille miten näet etäisyyden ? Ja toinen mikä olis kiva niin kattava postaus sun ja hevosten varusteista. Vaikka useammassa erässä-
Kiitos kivasta blogista :)
Voi kuin kiva, ne on kyllä ihan super hienoja. Ihana idea! Kiitos itsellesi!
Delete//Jessi
Nanna Salmen korut ovat mielettömän upeita. Vaillant oli huikean hieno hevonen. Minulla on tällähetkellä elämäni hevonen, enkä edes kestä ajatella sen menettämistä. Jouhia sen hännästä olen ottanut ja korusta haaveillut jo pitkään.
ReplyDeleteJee, sun on parasta käydä ostoksilla sitten ;).
Delete//Jessi
<3
ReplyDelete